Ylimääräiset sukkikset voi pilkkoa vaikka hiuspompuleiksi. Ompele donitsi, leikkaa pitkiksi suikaleiksi ja pujota helmiä tai letitä. Oman maun mukkaan!
Sukkahousut voi olla liukas materiaali riippuen hiuksista, joten jos käytät pantana, pujota sivuilta pinneillä kiinni. Ponnareitten alle voi laittaa pienen hiusrenksun.
Ohje: Kauneimmat askartelut 3/2017
maanantai 20. marraskuuta 2017
maanantai 6. marraskuuta 2017
Pehmoiset ruukut!
Nämä pehmoiset ruukut kesti pitkään! Rutturuukku oli jopa myöhään syksyyn parvekkeella. Ainoa miinus että kosteus ja aurinko kellastuttaa paperin ennen pitkään.
Asettele kuivan astian pohjalle muutama kerros vessapaperia, niin että paperit peittää astian koko pituudelta ja jää palan verran yli. Valuta hiljalleen vettä ja anna paperin kastua kauttaaltaan. Taputtele paperi tasaiseksi astiaan. Lisää 4-5 kerrosta.
Jos paperi kupruilee tai repeytyy, on paperia liian vähän tai vettä liikaa. Taputtele paperitollerolla ylimääräiset vedet pois. Leikkaa reunat lyhyeksi. Nosta kostea ruukku pois astiasta, niin se kuivuu nopeampaa. Riippuen ruukun paksuudesta kuivumiseen mennee 2-4 päivää.
Viimeistele ruukku lisäämällä reunoille kaksipuoleista teippiä ja kiinnitä nauha.
Jos haluat ruttupintaisen ruukun, painele paperia hellästi makkaralle.
Kukkien omia pakkausmuoveja ei kannata myöskään heittää roskiin, vaan ne voi jäädä ruukun sisälle ja asetella nätisti näkyviin!
Ohje: Kauneimmat askartelut 3/2017
Tilaa:
Kommentit (Atom)
Ledilyhty äidille
Kaunis ja tunnelmallinen äitienpäivälahja syntyy vaikka vessapaperirullia hyödyntäen. vessapaperikukkiin inspiraatio saatiin Sormustimen -bl...
-
Askartele mobile Vessapaperirullien hylsyt ovat minun suosikki askartelumateriaali. Keksisin siitä tekemistä, vaikka millä mitalla....
-
Nämä hassut valokuvakehykset valmistui kierrätystarpeista eli tölkkienkansista ja vessapaperirullien hylsyistä. Hauska ...







